Alajärven seurakunnan uutissivu

 

 

Uutislistaukseen

Ari ja Vesa Viisottelu.JPG

HYVÄÄ TUULTA HAKEMAAN 5-OTTELUUN ANKKURI-KENTÄLLE 26.8. KLO 15

17.8.2020 13.37

KIRKKOHERRA HAASTAA KAUPUNGINJOHTAJAN

-Kyllä me Arin kanssa pärjätään ja luodaan uusia tekniikoita, niin kuin Jan Boklöv Ruotsista aikoinaan mäkihyppyyn, veisteli kaupunginjohtaja  Vesa Koivunen tunnelmiaan tulevaan kirkkoherra vastaan kaupunginjohtaja 5-ottelutaistoon keskiviikkona 26.8. klo 15 Ankkuri-yleisurheilukentällä Alajärvellä.

 

Kirkkoherra Ari Auranen puolestaan toteaa viimeksi panostaneensa yläasteiässä kilpaurheiluun, mutta kertoi, että esivalmistelut on pääasiassa käyty henkisellä puolella.

Idea lähti siis Alajärven ev. lut. seurakunnan facebookin somehaasteesta 1000 tykkääjän rajan rikkomiseen  ja se toteutui reippaasti, niin nyt lupaukset lunastetaan ja haastaja-Ari hakee vertaistaan kaupunginjohtajasta-Vesasta.

 

Paikan päälle kisaselostajaksi tulee Järviradiosta ja opettajan tehtävistään tuttu Lasse Mansikka-aho.

Lisäksi kuullaan pieniä puheenvuoroja, kuten Vesan ja Arin lisäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuun tervehdys; hänet tavataan myös kentältä avustustehtävistä. Toimitsijoina ovat nuorisotyönohjaajat Kristiina Edobor ja  Panu Malkasilta. Tapahtuman juontaa viestintä- ja lähetyskoordinaattori Tiina Akomeah. Musiikkia. Tule kannustamaan, ilmaiset munkkikahvit odottaa!

 

Kuvateksti: 5-ottelun suunnittelupalaverissa vallitsi innostunut ja odottava tunnelma. Kisaselostaja Lasse Mansikka-aho kuuntelee korva tarkkana lajivalikoimaa: pesäpallo, keihäänheitto, pituushyppy, kiekonheitto ja kuulantyöntö.