Lappajärven Hautausmaa

kuva hautausmaasta

Fellmannintie 12, 62600 Lappajärvi

Hautausmaa 

Hautausmaa on sijainnut seurakunnan alusta lähtien kirkon ympärillä, Kirkkoniemessä. Siellä ovat jääkäreitten, vapaus-, talvi- ja jatkosodan muistomerkit sankarihautoineen sekä Tuntemattoman vainajan muistomerkki ja Karjalaan jääneiden muistokivi. Seurakunnan ensimmäisen kirkkoherran Jaakko Fellmanin hauta sijaitsee sankarihauta-alueen vieressä. 

Lappajärven sankarihauta-alue kunnostettiin vuonna 2014. Hanke toteutettiin vapaaehtoisten organisoimana lahjoitusvaroin. Kunnostustöihin kuului muun muassa käytävien perusparannus- ja laatoitustyö, muistolaattojen ja sankaripatsaiden kunnostus sekä muistolaattojen merkintöjen uudelleenkultaus.