Lappajärven kirkko

Kuva Lappajärven kirkosta

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Kuva: Joni Keskinen / Keskisen Kopteri

Lappajärven seurakunnan ensimmäinen kirkko ja tapuli rakennettiin 1637. Nykyinen ulkokulmistaan viistetty ristikirkko ja tapuli ovat Matti Hongan toteuttamia 1765. Katolla nousee kahdeksansärmäinen, huippupiikkiin päättyvä "lyhty"-rakennelma.

Peruskorjauksia kirkossa on suoritettu vuosina 1904, 1965 ja 1987, jolloin asennettiin mm. sähkölämmitys ja uudet urut. Kattavampi kirkon remontti tehtiin vuonna 2015. Tällöin kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa, ikkunat eristettiin ja katto tervattiin sekä tehtiin muutamia rakenteellisia muutoksia kirkon kuoriosassa. Lisäksi uusittiin hälytys-, palosammutus-, valaistus-, sähkö ja äänentoistojärjestelmät sekä tehtiin muutoksia tuulikaappeihin. Istumapaikkoja kirkossa on n. 500.

Ensimmäiset urut kirkkoon saatiin seurakunnan 300-vuotisjuhliin 1937. Ne olivat Kangasalan urkutehtaan valmistamat, 9-äänikertaiset, pneumaattiset urut, jotka sijoitettiin urkuparvelle, sakastin yläpuolelle. Nykyiset urut on saatu käyttöön vuonna 1987, jolloin seurakunta täytti 350 vuotta. Valmistaja on Hans Heinrich'in urkutehdas ja äänikertoja on 21. Koneisto on mekaaninen. Urut sijoitettiin lattiatasoon ja kuoron paikka urkujen viereen. Järjestely on todettu käytännössä toimivaksi.

Johan Backmanin valmistama saarnatuoli (1765) sisältää maalauksia, kuten Mooses, Johannes Kastaja ja neljä evankelistaa. Lisäksi siinä on kristillisiä symboleja. Alttari sijaitsee ristikeskustan kulmassa. Samanlainen järjestely on mm. Pietarsaaren maaseurakunnan kirkossa.

Alttaritaulu, "Jeesuksen hautaus", on arkkitehti Ilmari Launiksen maalaama 1915. 

Kirkon etuosasta löytyvät Alfa - ja Omega -lyijylasityöt on suunnitellut, valmistanut ja lahjoittanut v. 2004 Sulo Saikkonen Lapualta. Hän ja vaimonsa Irja halusivat lahjoittaa työt 50-vuotiaan avioliittonsa kunniaksi omaan rippi- ja vihkikirkkoonsa.

Tapuli sai nykyisen asunsa korjaustöissä 1840 Jaakko Kuorikosken johdolla. Kelloja on kaksi, pienempi 1652 ja suurempi 1727.

Vaivaispoika tapulin oven vieressä on saatettu nykyiseen asuunsa 1841. Kirkkovene hautausmaalla, suojakatoksessaan, on Itäkylästä, muistona aina järven ympärillä asuneen seurakunnan kesäisistä kirkkomatkoista ennen nykyisten kulkuvälineiden aikaa. 

Sijainti kartalla

Tapahtumat

su 14.6. klo 13.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Messu

Messu
su 21.6. klo 12.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Sanajumalanpalvelus Tarvolan kylätalolla

Sanajumalanpalvelus Tarvolan kylätalolla
su 28.6. klo 10.00 -12.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Sanajumalanpalvelus

Sanajumalanpalvelus Seppo Ahvenjärvi ja Piret Stepanov
su 5.7. klo 13.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Messu

Messu, Heijari, Stepanov.
su 12.7. klo 10.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Konfirmaatiomessu

Konfirmaatiomessu
su 19.7. klo 10.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Messu

Messu. Rytkönen Jussi, Elenius Mikko. Mukana Matti ja Manta Vanhatuvan sukua.
su 26.7. klo 13.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Sanajumalanpalvelus

Sanajumalanpalvelus, Elenius, Turpela
su 2.8. klo 10.00

Fellmannintie 12, 62600 LAPPAJÄRVI

Sanajumalanpalvelus

Sanajumalanpalvelus, Heijari, Stepanov