Alajärven seurakunnan uutissivu

 

Uskon jalanjäljillä-luentosarja

Alajärven seurakunta on aiemmin järjestänyt Alfa ja Fides-luentotapahtumia. Tässä uudessa Uskon jalanjäljillä-luentosarjassa paneudutaan moniulotteisesti Raamatusta nouseviin teemoihin.

Luentoillat muodostuvat juonnosta, luennosta, musiikista, iltapalasta sekä yhteisestä keskustelusta.

Luentosarja toteutetaan seurakuntatalossa keskiviikkoisin klo 18:

15.1. Usko-mitä se on? -Ari Auranen

29.1. Alkuseurakunta? - Elina Lapinoja-Pitkänen

12.2. Kristityn vaellus - Harri Silvolahti

26.2. Kolminaisuus - Terho Kanervikkoaho

11.3. Viljellä ja varjella - mitä on ekoteologia? - Ann-Mari Häggman-Niemi

25.3. ¨Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon¨

-Paavalin retoriikka - Elina Lapinoja-Pitkänen

15.4. Messiasprofetioita - Terho Kanrvikkoaho

22.4. Ajan loppu - uuden alku -Ari Auranen

 

Kanttori Ismo Pitkäsen blogi: Temppelipelimanni Jumalan armosta

19.11.2019 09.26

Ismo kanttori_M.jpg

 

Mikä kutsumusammatti?

Usein törmään kysymykseen, miksi sinusta tuli kanttori? Niin, tunnenko kutsumusta vai onko minut kutsuttu? Luulisin, että olen tavalllaan kasvanut tähän ammattiin, tietenkin isäni esikuvan mukaan. Pienestä pojasta lähtien kuljin isäni mukana mitä erilaisemmissa tilaisuuksissa ja olinkin tuttu näky urkuparvella kurkkimassa. Kuoroharjoituksissa tosin olin mukana, koska sain ajaa autolla aina harjoituksista kotiin.  Eikä lainkaan kinkeripaikoissa tarjotut mehut ja pullat haitanneet.

Toki uravalintaani on vaikuttanut myös se, että tykkään soittamisesta ja musiikista yleensäkin. Varsinkin urkujen soittamisesta, sillä silloin pääsee hallitsemaan isointa soitinta. Varmaan isojen asioiden hallinta onkin jotenkin verissäni, koska tuli rekkakuskin hommatkin kokeiltua ja joskus vieläkin jalkapohjat kutiavat tien päälle. Liekö sattumaa, että auto, jolla ajelin, rekisterinumero oli 511. Siis virsi "Tie valmis on."

Kanttorin työ

Toinen usein kohtaamani kysymys liittyy itse työntekoon tai tekemättömyyteen. Aina välillä törmään kysymykseen, että mitä se kanttori oikein viikolla tekee, kun työt ovat vain viikonloppuisin? Joskus kysymys ärsytti, mutta nykyisin olen vaan tottunut vastaamaan, että laiskottelen ja eihän seurakunnassa mitää oikeita töitä tehdä. Vastaus on kuitenkin ironiaa. Vähän samanlaista, kun esimerkiksi maanviljelijä heittäisi siemenet keväällä peltoon ja noukkisi sadon syksyllä pois. Asiahan ei ole niin, vaan kertoo enemmänkin kysyjän tietämättömyydestä. Meillä pääsääntöisesti maanantait ja tiistait vietetään vapailla,  mutta keskiviikkoisin istutaan palaverissa, torstaisin valmistellaan viikonloppua ja huudatetaan kuoroja, perjantaisin haudataan ja harjoitellaan, lauantaisin haudataan ja vihitään, sekä sunnuntaisin messutaan. Valitettavasti kanttorin työ ei ole pelkästään laulamista, soittamista ja kakkukahvia, vaan aikaa kuluu myös tietokoneen äärellä ja kokouksissa istumiseen. Samoten jumalanpaveluksien, sekä konserttien suunnittelu vie omanaikansa työajattoman laiskottelijan arjesta.. Eikä kuoroharjoituksissakaan voi mennä johtamaan ihan kylmiltään, jotain kolmea kuoroakin varten olisi hyvä valmistella.

Kolmas kysymys tai pikemminkin lausahdus, johon aika ajoin törmään on: että  mukava ammatti, koska saa harrastaa töissä. Tottahan tuokin jollain tasolla  on, mutta pitkä koulutus ei ole mikään helppo ja monet housut on urkupukkia "edestaas" hinkatessa kuluneet puhki. Kanttorin työssä harjoittelu ja uuden opettelu on osa ammattia, mistä seurakunta maksaa palkan. Moni konsertoiva ammattimuusikko tekee konserttikiertuneita ympäri maan, mutta useimmiten samalla harjoitetulla ohjelmistolla. Kanttori ressukka joutuu harjoittelemaan uuden ohjelmiston joka viikonloppuun. Jumalanpalvelukset kun ei mene samalla ohjelmistolla, vaikka kuinka yrittäisi. Jumalanpalveluksissa eletään kirkkovuoden eri ajankohtien mukaan ja musiikin pitää liittyä siihen.  Näistä kertyy neljä uutta keikkaa kuukaudessa eli 50 erilaista keikkaan 11 kuukaudessa. Hautajaiset ja häät tuovat sitten vielä omat haasteensa.

Summa summarum

Alun kysymykseen palatakseni, kutsumus tai kutsuttu tähän tehtävään pitää varmaan kummatkin hyvin paikkansa. Tahdon musiikin avulla olla mukana seurakuntalaisten iloissa ja suruissa. Musiikki on tunteiden tulkki, jonka avulla voin olla lohduttamassa, mutta myös tuomassa iloa. Jumalanpaveluksissa musiikki on joskus ylistystä, mutta tärkein tehtävä on musiikin avulla olla tukemassa jumalanpaveluksen sanan julistusta eikä vain viihdyttää seurakuntalaisia. Näin tunnen olevani myös sananjulistaja, mutta musiikin keinoin. Olen etuoikeutettu, että saan näin olla mukana jossakin suuremmassa, mitä ei järki aika ymmärrä.

Kiitos ja anteeksi.

-Temppelipelimanni Jumalan armosta

« Uutislistaukseen