Alajärven seurakunnan uutissivu

 

Pysy kirkossa-kirkon puolesta,kirkon parhaaksi!

Kirkkohallituksen osallistuminen pride-kampanjaan on saattanut monet kristityt ja luterilaista kirkkoa ulkopuoleltakin arvioivat hämmennykseen. Osa luterilaisista jäsenistä on päättänyt erota kirkosta ja osan eroamispäätöksen kynnys on entisestään madaltunut, koska kirkon ajatellaan muuttaneen näkemyksensä kristillisestä-naisen ja miehen välisestä-avioliittokäsityksestä. Kirkon oppinäkemys avioliitosta on yhä luettavissa Raamatusta sekä lukuisista kirkossa laadituista virallisista dokumenteista, joissa avioliittokäsitys on selkokielisesti Jumalan asettama liitto. Sen osapuolina ovat mies ja nainen. Luterilaisen kirkon pappi on siten velvoitettu toimimaan kirkon kannan mukaisesti, muulla tavoin toimiminen on vastoin kirkon virallista kantaa ja pappisviran velvollisuuksia, minkä seurakuksena on anarkia, kaaos. Kirkko ei siis ole muuttanut virallista avioliittonäkemystään kirkolliskokouksen päätöksellä.

Kristillinen avioliittonäkemys ei sulje pois kirkon tehtävää pitää heikompien puolta tai puolustaa ihmisten arvokkuutta riippumatta ihmisen seksuaali-identiteetistä, vakaumuksesta, mielipiteestä tai muusta syystä. Kirkon ja sen jokaisen jäsenen on pidettävä kiinni edellä mainitusta periaatteesta. Kirkon tehtävänä on viestiä ja viedä evankeliumin sanoma Jeesuksesta kaikille ihmisille ja myös osoittaa lähimmäisen rakkautta.

Kirkosta ei kannata erota sen perusteella, että joku sen yksittäisistä työntekijöistä irtaantuu julkisesti kirkon opista tai yhteisistä linjauksista. Kirkon jäsenyys on monimerkityksellinen asia. Paitsi, että siinä on kyse subjektiivisista oikeuksista, joissa on saatu kosketus pelastussanoman historialliseen jatkumoon, jäsenyyden kautta mahdollistuu myös objektiivisina asioina muiden muassa kirkon auttamistyö heikommassa asemassa olevien parissa tai kasvatuksellinen työ lasten sekä nuorten hyväksi. Kirkko on monin tavoin puutteellinen ja siitä on aina löydettävissä kritisoitavaa. Sen jäsenet eivät ole täydellisiä, mutta sillä on hallussaan suurenmoinen lupaus anteeksiannosta ja uudelleen aloittamisen mahdollisuudesta.

Nyt on aika rukoilla ja tehdä työtä-ora et labora-kirkon perustehtävän mukaisesti: kutsumme ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen.

Ari Auranen

Alajärven seurakunnan kirkkoherra

 

Isänpäivänä messuun ja lähetyslounaalle! 10.11.

1.11.2019 12.37

Eikö ole syytä juhlaan? Isät, papat, vaarit, ukit ja isoisät ovat nyt huomion kohteena, niin heitä hellikäämme. Sunnuntaina eli isänpäivänä 10.11. klo 10 Alajärvellä vietetään messua kirkossa, jossa saarnaa Ann-Mari Häggman-Niemi ja Eeva-Liisa Kolonen toimii kanttorina. Raavaat miehet laulavat. Työpari rantautuu myös Lehtimäen kirkkoon klo 13 alkavaan messuun. Vietetään uskonpuhdistuksen päivää ja teemana on Uskon perustus.
Isänpäivän juhlinnan kruunaa lähetyslounas Alajärven seurakuntatalolla klo 11-13. Tarjolla on porsaanfilee runsaine lisukkeineen, lapsille makaronipata ja täytekakkukahvit vielä palan painikkeeksi! Hinta aikuisilta 15 e, lapset 4-12 -vuotiaat 7 e. Perhepaketti yht. 32 e sisältäen 2 aikuista ja 4-12 -vuotiaat lapset. Nyt joukolla juhlimaan! Lounaan järjestää lähetystyön toimintaryhmä.

« Uutislistaukseen