Uutislistaukseen

Tule kokeilemaan karaokevirsiä 15.8.!

67708295_10220844421047138_6014460914697240576_n_M.jpg

Lehtimäen kappelissa järjestetään 15. elokuuta alkaen klo 19 virsikaraoke-/ yhteislauluilta, jossa päästään samalla joukolla testaamaan seurakuntakodin keväällä asennettua AV-laitteistoa. Tule rohkeasti laulamaan tai hyräilemään mukana tuttuja virsiä ja hengellisiä lauluja. Ota mukaan ystäväsikin. Yleisö ja solistit päättävät, mitä listalta lauletaan, mutta tarjolla olevat laulut sopivat erityisesti kesäiltaan ja elämän kulkuun. Tilaisuus alkaa siis klo 19; kahvipannu on kuumana jo puoli tuntia aiemmin.

Valikoimasta esimerkkejä laulujen sanoin:
 
- "Täällä pohjantähden alla. Maan korvessa. Yö saapunut on ylle niittyjen. Hiljainen tienoo. Mua siipeis suojaan kätke. Pidä minusta kiinni. - Silmäni aukaise. Nousta sain aamuun. Kaikki päiväs lausuu hän.  Päivä vain ja hetki kerrallansa. Sun harteillasi. Jumalan kämmenellä. - Jumala loi. Maksettu on. Oi ihmeellistä armoa. Kun katson ristin ihmettä. Kiitos sulle Jumalani. Tahdon kiittää Herraa. Mun kanteleeni kauniimmin. - Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten. Jeesus sinä itsekin. Armoas Herra suo. Siunaa koko maailmaa. Hiljaa kuin keinuen. Sua kohti Herrani. Viimeisen laulun vielä laulan..." jne...

Tervetuloa!

2019-08-05 11:41:00.0