Uutislistaukseen

Terho Kanervikkoahon esittely

Terho Kanervikkoahon kuva taustalla risti

Terho Kanervikkoaho

Olen Terho Kanervikkoaho, vuonna 1980 syntynyt alajärveläinen pappi. Olen toiminut Soinin kirkkoherrana vajaan vuoden. Asun Alajärvellä perheeni kanssa, johon kuuluvat vaimo ja kolme poikaa. Haen kirkkoherran virkaa Alajärveltä, koska se on ollut itselleni hyvä paikka ensin kasvaa, ja myöhemmin palvella. Haluan osaltani antaa takaisin kotiseurakunnalleni ja mahdollistaa sen jatkumisen, mitä olen itse saanut. Olen ollut pappina Alajärvellä kolmessa osassa yhteensä seitsemän ja puolen vuoden ajan, mistä suuren osan myös Lehtimäellä ja palan Vimpelissä. Välissä olevat vuodet olimme perheen kanssa lähetystyössä Israelissa.
Minulle seurakunnassa keskeistä ovat sen perinteiset tehtävät evankeliumin julistamisessa ja sakramenttien jakamisessa. Näen seurakunnan yhteisönä, jossa seurataan Jeesusta tukien ja palvellen toinen toisiamme. Jokaisella on paikka olla ja mahdollisuus palvella omilla lahjoillaan. Oma tehtäväni on liittynyt erityisesti Raamatun opettamiseen, ja sittemmin kirkkoherrana myös muiden toiminnan mahdollistamiseen ja kokonaisuuden johtamiseen yhteiseen suuntaan. Näen eri herätysliikkeet ja toimijat vahvuutena, jotka rikastuttavat seurakunnan toimintaa erityisesti mahdollistamalla suuressa kokonaisuudessa läheisen tavan elää uskoa todeksi arjessa ja juhlassa. Seurakunta toimii usealla paikkakunnalla ja sen tehtävänä on vaikuttaa näiden parhaaksi ensinnäkin mahdollistaen evankeliumin ja sakramenttien läsnäolon kaikkialla, ja toiseksi vahvistaen yhteisöllistä ja palvelevaa pohjavirettä koko alueella yhteistyössä eri tahojen kanssa.
Toiminnassani olen sisällön osalta hyvin perinteinen ja tapojen osalta joustava. Tuen niin jatkuvuutta ja perinteisellä tavalla toteutettavaa toimintaa, kuin myös uusia toimintatapoja. Keskeistä on toiminnan tavoittavuus ja mielekkyys niin työntekijöiden, vastuunkantajien kuin paikkakuntalaistenkin kannalta. Tämä monipuolisuus on jo nyt osa Alajärven seurakunnan todellisuutta ja tulevaisuutta, missä haluan olla mukana.
 

15.1.2024 10.05