Blogi - Matkalla - kanttori Eeva-Liisa Kolonen

Temppelipelimannien kollegiomme oli suunnitellut matkaa jo vuoden verran, ja mielessämme olivat siinnelleet Tallinnan ja Haapsalun kirkot urkuineen, Tallinnan tunnelmallinen vanhakaupunki ja tietysti hyvä ruoka ja juoma iloisen rattoisassa seurassa. Kaikkea tätä matkamme tarjosikin yllin kyllin, upeana ja ylenpalttisena bonuksena tuli vastaanottavan isäntämme (tai oikeastaan emäntiemme) ylitsevuotava vieraanvaraisuus ja ystävällisyys, joka takasi sen, että saimme paitsi ruumiin- myös hengenravintoa erilaisten opaskierrosten ja esittelyiden muodossa. Mainio matkanjohtajamme oli toki järjestellyt eri kirkkoihin opastusta ja paikallisia muusikoita kertomaan meille uruista, ja saimmepa urkuja soittaakin - mikä olisikin jo oman kertomuksen aihe – mutta myös isäntäväkemme antoi meille runsain mitoin aikaansa ja kertoili meille Haapsalun seudun historiasta ja väestöstä. 

 Alkuperäiseen suunnitelmaan oli kirjattu kirkkokonsertti Haapsalun kirkossa, jossa kanttorikuoromme oli määrä esiintyä, mutta konsertin päätteeksi isäntämme, Haapsalun piispa halusi esitellä meille kirkon ja seurakuntansa toimintaa, ja ohjelmaan kuului myös konserttikahvitus täytekakkuineen. Tallinnan kaunis ja tunnelmallinen vanhakaupunki on monille suomalaisille hyvinkin tuttu, mutta Haapsalun merenrantakaupunki synkkine lähihistorioineen ei ehkä niinkään. Vierasta oli seudun historia meillekin ja otimmekin ilolla vastaan mahdollisuuden kuulla lisää seudun lähimenneisyydestä. Piispa Salumäe kertoili meille Haapsalun kirkon vaiheista, ja varsinkin sotavuosien synkästä vaikutuksesta virolaisten hengellisyyteen. Tuntuu uskomattomalta, että nykyisin kaunis ja tunnelmallinen tuomiokirkko oli yhdessä vaiheessa vaarassa joutua uimahalliksi neuvostoaikana. Asia selittyy tietysti Neuvosto-Venäjän ehdottomalla uskontokielteisyydellä, joka julmalla tavalla katkaisi myös lähes kaiken virolaisten kristillisen perinteen. Erityisen surullisena näyttäytyi hengellisyyden poissaolo hautajaisissa: kristillisiä elementtejä ei hautajaisiin Eestissä juuri sisälly. Tämä koettiin selvästi kipeänä asiana Haapsalun seurakunnassa. Silti ihmisten puheessa ja katseessa asusti toivo: nyt oli mahdollista julistaa sanaa, ja nyt sitä julistettaisiin! Eestiläisillä on kaipaus Jumalan puoleen, ja piispa Salumäe tekeekin voimakasta työtä paitsi oman seurakuntansa hyväksi myös yhteistyötä monilla tahoilla Euroopassa 

 Uskomattomalta tuntui myös tajuta, että Eestissä on elänyt useita tuhansia vironruotsalaisia, jotka toisen maailmansodan kynnyksellä tai sen aikana olivat tulleet karkotetuiksi Ruotsiin. Muutamia oli kuitenkin jäänyt juuri Haapsalun rannikolle, jotka - syystä tai toisesta – olivat jääneet laivasta, kun viimeinen vironruotsalaisia kuljettava alus lähti aikanaan kohti Ruotsia. Joukossa oli ollut myös lapsia, ja nyt muutama noista silloisista lapsista tervehtivät meitä Haapsalun vironruotsalaisten museon käsityöpiirissä. Koin kummallisen deja vú -ilmiön kuullessani aivan selvää ruotsia heidän suustaan – aivan kuin olisin tullut Pietarsaaren tai minkä tahansa muun suomalaisen rantakaupungin käsityöläismuseoon! Matkan lopussa tulikin tunne täyden ympyrän kiertämisestä: olimme lähteneet tutustumaan uuteen sukulaiskansamme parissa, ja törmänneet useampaan kuin yhteen osaan itsestämme: kaipaukseen Kristuksen puoleen ja yhteisiin juuriimme ja jaettuun kulttuuriimme.